sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Olen mä täällä..

Häpeissäni kaikesta.
Pitänyt monta kertaa blogiin kirjoitella, mutta aina se on jäänyt.
En ole halunnut myöntää, kuinka paska olen ollut. Pakko se on vain myöntää, että pääsee eteenpäin, joten tässä tulee:

* Vietettiin miehen siskon nuorimman lapsen 2v synttäreitä. Siellä sain kuunnella 4h, kuinka itsekkäitä ollaan, kun meillä ei ole lapsia ja diipadaapaa. Kaikki vaan johtuu siitä, että ollaan itsekkäitä paskoja.

* Seuraavana päivänä käytiin miehen isän luona kyläilemässä ja tutustumassa isän uuteen naisystävään. Hyvin ties tämä nainen kaiken meistä, paitsi lapsettomuuden. Ja tämä nainen tinkasi monta, ihan vitun monta kertaa, että miksi me ei nyt olla vielä lapsia hankittu ja kuinka ollaan jo niin vanhoja ja itsekkäitä paskoja. (en vaan jaksanut alkaa taas uudelle ihmiselle kertomaan meidän lapsettomuuden faktoja)

* Noiden kahden päivän jälkeen lähdin shoppailemaan. Eli säästötilillä on tällähetkellä 0,17€ ja käyttötilillä 10€... No, hyvä puoli on se, että en tehnyt yhtään enempää velkaa, kuten yleensä olen tehnyt.

* Yks viikonloppu join pään täyteen ja filmi katkes. (mä en yleensä juo ollenkaan)

* Herkkua olen syönyt joka ilta. Eilen oli eka ilta taas ilman herkkuja ja huh huh mitkä vieroitusoireet.

* Tavaroita olen heittänyt muutaman pois, pystyy laskemaan yhden käden sormilla. Yritän nyt ryhdistäytyä tässäkin asiassa.

* Viime kierrossa näin vahvoja unia siitä, että sain plussan raskaustestiin ja ultraaja kertoi, että kaksoset siellä on. Ja pyh! Muutaman tälläisen unen jälkeen alkoi vuoto. Nyt on kp 7 ja olen nähnyt pelkkiä painajaisia noiden vauvaunien jälkeen.

* Pongasin muuten tikuilla oviksen viime kierrosta, mutta eipä sillä näyttänyt merkitystä olevan.


Huomenna maksan laskuja, joten palataan noihin lukuihin silloin. Nyt lähden tonne vesisateeseen kävelemään. Rauhallista joulukuun alkua kaikille!

-Rakkaudella: epäonnistunut ja ilmeisen itsekäs yksilö-

1 kommentti:

  1. Onpa ikävää käytöstä nuo lapsiutelut. Ehkä yhden kerran voi kysyä mutta ei missään tapauksessa voi jäädä utelemaan. Monelle tuo on kipeä asia. Oletteko jo lapsettomuushoidossa? En tämmöistä livenä kysyis varmaan keneltäkään ellei olis tosi hyvät ystävät kyseessä. Mutta kai näin blogissa voi?

    VastaaPoista