Onpa ikävää käytöstä nuo lapsiutelut. Ehkä yhden kerran voi kysyä mutta ei missään tapauksessa voi jäädä utelemaan. Monelle tuo on kipeä asia. Oletteko jo lapsettomuushoidossa? En tämmöistä livenä kysyis varmaan keneltäkään ellei olis tosi hyvät ystävät kyseessä. Mutta kai näin blogissa voi?
Kiitoksia kommentista :)
Kyllä mun blogissa saa mun puolesta kysyä asiasta kuin asiasta.
Yleensä asioista on helpompi puhua näin anonyymisti. Saa myös aikaa miettiä vastausta, kysymys ei tule puskan takaa ja siihen voi vastata silloin kun on aikaa. Ettei vastaus ole mikään "heitto", jota katuu myöhemmin.
Kyllä multa saa toisaalta livenäkin kysyä lapsettomuudesta yms, mutta sitten pitäisi hyväksyä se vastaus mitä annetaan. Kuten esim. miehen isän naiselle vastattiin alunperin, ettei ole perhesuunnitelmia vielä, niin asian olisi pitänyt jäädä siihen. Joillekkin ollaan kerrottu suoraan, että miksi niitä lapsia ei sitten ole. Tilannetajua ihmiset!
Inhoan sitä, kun lapsettomuudesta kerrotaan, niin niitä sääliviä katseita, surkutteluja ja pohdintoja selän takana sekä päin naamaa, että kummassa meissä se vika on. Ja kumpi tästä suhteesta lähtee lätkimään esimmäisenä, koska toisessa on jotain vikaa.
Ensimmäisen kerranhan me käytiin lääkärillä sen takia, ettei lasta kuulunut, kuin olimme n. 22.
Lääkäri vain ilmoitti, että ollaan niin nuoria, että odotellaan vuosi, kyllä se lapsi sieltä tulee. Eikä ollut mitään merkitystä, että lasta olimme jo yrittäneet n. 2v. (eka vuos meni tyylillä, tulee jos tulee. Toinen vuosi vakavemmin)
Vuoden päästä lääkärissä taas ja tutkittiin, ei mitään vikaa molemmissa. Lapsettomuus varmaan johtui vain siitä, että olin 30kg ylipainoinen (170/86 taisin olla silloin).. Nooh, sittenhän mä näännytin itseäni nälkään ja rääkkäsin itteni "normaaliksi".
Jälleen vuoden päästä lääkärissä, "ei mitään vikaa kummassakaan, odotellaan ja katsellaan vielä". Tästähän mä masennuin ihan täysin. Yksityisellä olis päässyt heti hoitoihin, mutta eihän meillä ollut varaa silloinkaan siihen. Alkoi mun loputtomalta tuntuva syksykierre.
Shoppasin järjettömästi tavaraa täyttääkseni tyhjiötä. Mies alkoi shoppailemaan myös kaikkea pientä, mutta kallista. Töiden jälkeen tuli lähinnä hilluttua nettikaupoissa tai istuttua sohvalla katsomassa leffaa herkkujen kanssa. Ja niitä herkkuja oli paljon! ja joka ilta jotain. Viikonloput meni aika sumussa molemmilla. Yritettiin jotain järkevää tehdä yhdessä, mutta ei siitä oikein mitään tullut, molemmilla oli vain niin paha olo.
Käytiin myös toisella lääkärillä, joka oli sitä mieltä, että jos eka lääkäri oli näin sanonut, niin sitten vain odotellaan ja katellaan..
Molemmat meistä tarvitsi jotain.. uutta alkua.
Joten muutettiin Helsinkiin, jossa jo molemmat kävivät töissä. Vuokrahan täällä on kalliinpaa, mutta kyllä me se toisaalta mielellämme maksamme, koska nyt tuntuu siltä, että ollaan saatu taas ote elämästä. Asiat kiinnostaa, kaverit kiinnostaa, omasta huolehtiminen kiinnostaa.
Käytiin nyt syksyllä 2013 täällä lääkärissä ja vastaanotto oli täysin toinen. Päästiin uusiin kokeisiin -ei mitään kaikki hyvin. Puhuttiin mun painosta hyvään sävyyn, mutta lääkäri ei pistänyt kaikkea painon syyksi, vaan otti meidät jopa vakavasti, vaikka painoa oli tullut melkein tuplat lisää.
Tehtiin hoitosuunnitelmia ja ruokavaliosuunnitelmia yms, vaikka laihduttaa osaan ihan itsekkin. Nyt on jälleen siihenkin motivaatiota, vaikka näännyttämään en enää itteäni ala.
Kiitoksia kommentista :)
Kyllä mun blogissa saa mun puolesta kysyä asiasta kuin asiasta.
Yleensä asioista on helpompi puhua näin anonyymisti. Saa myös aikaa miettiä vastausta, kysymys ei tule puskan takaa ja siihen voi vastata silloin kun on aikaa. Ettei vastaus ole mikään "heitto", jota katuu myöhemmin.
Kyllä multa saa toisaalta livenäkin kysyä lapsettomuudesta yms, mutta sitten pitäisi hyväksyä se vastaus mitä annetaan. Kuten esim. miehen isän naiselle vastattiin alunperin, ettei ole perhesuunnitelmia vielä, niin asian olisi pitänyt jäädä siihen. Joillekkin ollaan kerrottu suoraan, että miksi niitä lapsia ei sitten ole. Tilannetajua ihmiset!
Inhoan sitä, kun lapsettomuudesta kerrotaan, niin niitä sääliviä katseita, surkutteluja ja pohdintoja selän takana sekä päin naamaa, että kummassa meissä se vika on. Ja kumpi tästä suhteesta lähtee lätkimään esimmäisenä, koska toisessa on jotain vikaa.
Ensimmäisen kerranhan me käytiin lääkärillä sen takia, ettei lasta kuulunut, kuin olimme n. 22.
Lääkäri vain ilmoitti, että ollaan niin nuoria, että odotellaan vuosi, kyllä se lapsi sieltä tulee. Eikä ollut mitään merkitystä, että lasta olimme jo yrittäneet n. 2v. (eka vuos meni tyylillä, tulee jos tulee. Toinen vuosi vakavemmin)
Vuoden päästä lääkärissä taas ja tutkittiin, ei mitään vikaa molemmissa. Lapsettomuus varmaan johtui vain siitä, että olin 30kg ylipainoinen (170/86 taisin olla silloin).. Nooh, sittenhän mä näännytin itseäni nälkään ja rääkkäsin itteni "normaaliksi".
Jälleen vuoden päästä lääkärissä, "ei mitään vikaa kummassakaan, odotellaan ja katsellaan vielä". Tästähän mä masennuin ihan täysin. Yksityisellä olis päässyt heti hoitoihin, mutta eihän meillä ollut varaa silloinkaan siihen. Alkoi mun loputtomalta tuntuva syksykierre.
Shoppasin järjettömästi tavaraa täyttääkseni tyhjiötä. Mies alkoi shoppailemaan myös kaikkea pientä, mutta kallista. Töiden jälkeen tuli lähinnä hilluttua nettikaupoissa tai istuttua sohvalla katsomassa leffaa herkkujen kanssa. Ja niitä herkkuja oli paljon! ja joka ilta jotain. Viikonloput meni aika sumussa molemmilla. Yritettiin jotain järkevää tehdä yhdessä, mutta ei siitä oikein mitään tullut, molemmilla oli vain niin paha olo.
Käytiin myös toisella lääkärillä, joka oli sitä mieltä, että jos eka lääkäri oli näin sanonut, niin sitten vain odotellaan ja katellaan..
Molemmat meistä tarvitsi jotain.. uutta alkua.
Joten muutettiin Helsinkiin, jossa jo molemmat kävivät töissä. Vuokrahan täällä on kalliinpaa, mutta kyllä me se toisaalta mielellämme maksamme, koska nyt tuntuu siltä, että ollaan saatu taas ote elämästä. Asiat kiinnostaa, kaverit kiinnostaa, omasta huolehtiminen kiinnostaa.
Käytiin nyt syksyllä 2013 täällä lääkärissä ja vastaanotto oli täysin toinen. Päästiin uusiin kokeisiin -ei mitään kaikki hyvin. Puhuttiin mun painosta hyvään sävyyn, mutta lääkäri ei pistänyt kaikkea painon syyksi, vaan otti meidät jopa vakavasti, vaikka painoa oli tullut melkein tuplat lisää.
Tehtiin hoitosuunnitelmia ja ruokavaliosuunnitelmia yms, vaikka laihduttaa osaan ihan itsekkin. Nyt on jälleen siihenkin motivaatiota, vaikka näännyttämään en enää itteäni ala.
Tammikuussa 2014 mennään taas lääkäriin katsomaan miten on mennyt ja lähdetään hoidoissa sitten eteenpäin.
Tuntuu hyvältä, että tää asia etenee.
Tuntuu hyvältä, että tää asia etenee.
Tsemppiä teille. Hyvä että nykyinen lääkäri otti asian tarvittavalla vakavuudella. Pidän peukkuja pystyssä.
VastaaPoista